Coton de tulear

Hauskaa sunnuntaita!



Muru joulukuusen maistelussa..



En ole kaikessa kiireessä ehtinyt edes kertomaan pikkuisesta, jonka saimme tuossa joulukuun alussa. Eli silloin meille muutti pienen pieni koiranpentu, rodultaan Coton de tulear.

Ihan ei mutkatonta ollut miehen suostuttelu uuden perheenjäsenen hankintaan. Ensin tuli tämä vakiouhkaus: "Se olen joko minä tai koira!", mihin minä vain tuhahdin paheksuvasti ja nyrpistin nenääni. (Kaikkea sitä kuuleekin!). Sitten alkoi koirakuume olla jo niin pahaa, että loppujen lopuksi surffailin netissä kaiket illat lasten mentyä nukkumaan ja etsin kenneliä, josta saataisiin oma pieni cotton-pentu.

Ja löytyihän se! Enää piti vain mies pehmittää. Pohdin asiaa yön yli ja niin kauan, että mies ehti lähteä jo töihin. Kun olin tarpeeksi kauan kerännyt rohkeutta ja keksinyt tuhansia eri syitä, miksi meille piti saada koira juuri tästä pentueesta, soitin lopulta miehelleni töihin. Kerroin hänelle iloisena, että Turusta löytyisi pikkuisia pentuja juuri tästä rodusta, minkä haluaisin meille. Anelin mieheltäni lupaa soittaa kenneliin, jotta voisin varata meille oman koiran. Mies pysyi lujana: "Aikaisintaan ensi kesänä voidaan ottaa koira!" "Ensi kesänä!! Ei näitä pikkuisia silloin enää olisi!" Nyyhkytin puhelimeen surkeana. Loppujen lopuksi mies heltyi ja mitäpä siinä enää muutakuin soittamaan kenneliin, josko yhtään tyttöpentua olisi enää jäljellä. Ja olihan siellä! Varasin pennun ja kuukauden kuluttua soitosta haimme kotiin pienen suloisen koiranpennun. Loppu hyvin ja kaikki hyvin. Pentumme nimi on Muru ja kaiken jälkeen on se saanut paikkansa jokaisen meidän sydämissä. Myös mieheni, joka nykyään isällisesti höpöttelee ja leikkii myös koiranpennun kanssa samalla kuin leikittää lapsiamme.

Päädyimme tähän rotuun, koska olin lukenut, että nimenomaan tämä rotu, olisi ns. "allergiaystävällistä" rotua. Tyttöni on nimittäin koirille allerginen, samoin kuin minä itse. Tytöllä allergia on todettu Prick-testeillä ja sillä, kun ollaan käyty kylässä koiraperheissä. Jos on käynyt niin, että allergiatabletti on unohtunut ottaa, on tyttöni hetken päästä yskinyt ja pärskinyt allergian merkiksi. Joten kiltisti tyttö on muistanut joka kerta ottaa allergialääkkeen, ennenkuin on mennyt kyläpaikkaan, missä on koiria.

Mutta tästä koirasta ei ole tullut meille mitään!! Kenenkään henki ei pihise, ihoa ei kutita, silmät ei turpoa ja kukaan ei pärski! Riskillähän koira perheeseemme hankittiin, mutta voitte kuvitella, miten ihanaa on ollut, kun olemme huomanneet, että allergiaoireita ei ole tullut! Se vasta olisi ollut kamalaa, jos kaiken innostuksen jälkeen olisi pitänyt luopua omasta pikku pennusta!

Nyt muru on jo 4 kuukautta ja nukkuu yöt makuuhuoneessa minun ja mieheni kanssa (ja tietenkin lastemme kanssa, jotka aamuyöstä vaeltavat viereemme nukkumaan). Aika hyvin hän on oppinut sisäsiistiksi, mutta toki vahinkojakin pikkuiselle vielä sattuu silloin tällöin. Koko perhe osallistuu koiran ulkoiluttamiseen, mutta minua ei millään tavoin haittaa, jos jossain vaiheessa olen sen ainut taluttaja. Senhän takia koiran otinkin! Kunhan Muru tuosta vielä hieman kasvaa, opetan sen kanssani juoksulenkeille! Pimeällä juostessa on aina mukavaa, jos on seuraa mukana!

Nyt on aika minun mennä nukkumaan.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Minä