26. toukokuuta 2013

Jyväskylä ja Likkojen lenkki




Tämä viikonloppu vietettiin Jyväskylässä Likkojen lenkillä työskennellen. Menimme ystäväni S:n kanssa Jyväskylään jo perjantaina ja yövyimme Scandic Jyväskylässä. Hotelli oli oikein kiva. Minulla on ollut aiemminkin mielikuva Scandic-hotelleista, että ne ovat aika perushotelleja, mutta aina siistejä. Enkä pettynyt tälläkään kertaa. Pölyhiukkastakaan ei huoneesta löytynyt edes sängyn alta. Ja palvelu respassa oli erinomaista. Eli suosittelen, jos Jyväskylään tulee asiaa!

 Meidän onneksemme Likkojen Lenkki alkoi lauantaina vasta klo 12.00, joten saatoimme hyvillä mielin lähteä yhdessä syömään ja vähän nauttimaan perjantai-illasta. Söimme paikallisessa Kissanviikset -ravintolassa, mikä oli kaunis pieni ravintola, missä ruoka-annos oli täydellinen! Tilasin kalaa ja yhtä herkullista ruokaa en ole vähään aikaan maistanutkaan! Kastike oli ihana, kala maukas ja kasvikset juuri sopivasti kypsennettyjä! Nami nam!


... mmm.. tulee uudestaan nälkä, kun näen kuvan..!

Jatkoimme iltaa vielä sen vertaa, että loppujen lopuksi jouduimme illalla syömään vielä kolmioleivät hotellihuoneessamme..







.. Ja hauskaa oli!

Seuraava päivä oli ihana! Aurinko paistoi ja ihmiset olivat tapahtumassa iloisella tuulella.
Minä sitten niiiiin tykkään ulkoilmasta ja mukavista ihmisistä!

Illalla lähdimme taas junalla kohti kotia. Tai tarkemmin ottaen minä jäin junan kyydistä Tampereella, missä muu perhe odotti J:n äidin luona. Ensimmäisenä mummolaan saapuessani ovella oli vastaanottamassa Muru, joka taisi seota jälleennäkemisestä.. Ainakin vikinästä, pyörimisestä ja hännänheilutuksesta päätellen. Muu perhe otti jälleennäkemisen vähän rauhallisemmin. Yksi yö sinne sun tänne.. Minä taasen nautin siitä, kun sain nukahtaa poikien viereen kuunnellen pikkuisteni rauhallista unituhinaa..

Hmmm... On se vain hienoa omistaa upeita ystäviä (kiitos S=)!ja ihana perhe!

Hyvää viikkoa kaikille!

Minä

2 kommenttia:

  1. Perhe ja ystävät <3 Ihana JKL:n reissu :) Vietin nuorena aika paljon aikaa Jyväskylässä. Kiva kuulla, että Kissanviikset yhäkin osaa hommansa. Kesälomareissulla jos sinne vaikka pääsisin miekkoseni kanssa. Hyvää KESÄÄ, nyt on aika nauttia lämmöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Heini! Kiitos kommentista=). Ihana, kun kommentoit, nimittäin välillä olen miettinyt pääni puhki blogisi nimeä.. Nyt pääsin taas kurkkaamaan=)! Enkä ihan heti hävitäkään..=). Tekstisi ovat niiiin mukavia! Ihania kuvia ja leppoisia tunnelmia! Ja kyllä vain, Jyväskylä oli kaunis pieni paikka! Ja ruokaa on vieläkin ikävä. Yritin yhtenä päivänä väsätä jotain samanlaista.. Ei onnistunut=(. Hyvä syy käydä uudestaan joskus Kissanviiksessä ja Jyväskylässä. Aurinkoisia päiviä ja nähdään=)!

      Poista