25. kesäkuuta 2012

Jänniä juttuja ehtinyt tapahtua..

Yksi isoin juttu varmastikin tässä viime aikoina tapahtuneista, oli se, että päätin kuukausi sitten irtisanoutua työpaikastani. Aika hullua. Tai sitten ihan täysin hullua. Nykyään, jos yhtään seuraa tiedotusvälineitä, pitäisi olla hyvinkin tietoinen siitä, että nyt siis ei kannata irtisanoutua. Joka suuntaan jaetaan tukipaketteja, asuntojen hinnat laskevat aina vain espanjassa ja kohta, jos vain oikein päästää mielikuvituksensa (tai paniikin) valloilleen, syöksyy myös Suomi Etelä-Euroopan maiden mukana taantumaan!! Ei varmaankaan ihan oikea hetki irtisanoutua. Mutta teinpä sen kuitenkin.

Syitä on monia. Yksi isoimmista on se, että haluan viettää aikaa enemmän lasteni kanssa. Isoin alkaa lähestyä murrosikää, keskimmäinen aloittaa syksyllä ekan luokan ja pienin.. Ei hänkään ole enää pieni kauan! Jotain piti tehdä. Joka aamu, kun heräsin, alkoi omaatuntoa kaivertamaan: kuopukseni olisi halunut vielä jatkaa nukkumista. Ja toivoi, että voisi jäädä kotiin täksi päiväksi. Tokihan hän tarhassa viihtyy, kun sinne asti pääsee, mutta aamut olivat vähän hankalia.

Keskimmäinen selkeästi tarvitsee tarhaa ja ystäviään. Samoin kuin isoin kouluaan. Mutta heti koulun jälkeen alkaa soittorummutus: Voidaanko mennä sinne ja tänne ja sopiiko, jos tullaankin meille? Tottakai sopii, että tullaan meille, mutta hitsi vie.. Kukaan ei tosiaankaan aamusta ehtinyt petaamaan ja tiskipöydällä taitaa olla tiskivuoro, jota on kerrytetty koko eilisen päivän.. Vai oliko se jo edellisillasta asti. Mutta kamalalta siis näyttää.. No, tuskin 12-vuotiaat vielä niin kovasti arvostelevat.. Kotiin päästyäni totean, että on se vain ihme, jos eivät arvostele. Aamuinen roskapussikin oli jäänyt tuulikaappiin. Ihan kamala haju, varsinkin, kun muuten on niin kauniin aurinkoinen päivä: mukavasti on auringonsäteet lämmittäneet roskapussin kylkeä. Varmasti ovat kananmunankuoretkin paistuneet pussissa päivän aikana. Seuraavaksi tiukkaankin tytöltä, miksi ei ole vienyt roskista roskiin, kun tuli koulusta. Tyttö väittää ettei ole nähnyt koko roskapussia. Niin varmaan joo. Hänen on ollut pakko astua roskapussin yli, kun on tullut koulusta. Yhdessä ystäviensä kanssa. Ja kukaan mukaan ei ole huomannut, mukamas. Ja näen tyttöjen silmistä, että huomattu on. Haju tuntuu pistävältä yläkerrassa asti. Eli mitäpä muutakaan sitä nainen voi kaivata elämäänsä, kuin siivoamista. Ihanan huoliteltua asuntoa, johon on aina mukava tulla, koska matot tuoksuvat mäntysaippualta ja peilikuvansa voi tarkistaa kylpyhuoneen hanasta. Näin on. Kotiin täytyy jäädä. Kauas pois töistä, kerryttämästä eläkettä. Koskapa kodin täytyy kiiltää! .. Ja sitäpaitsi. Remonttinikin on vielä ihan kesken. Sekin täytyy tehdä loppuun. Öisin oli aika rankkaa tehdä remonttia. Olen kuullut ystäviltä, että silloin pitäisi nukkua. Ja koska siivosin ja remontoin öisin, olin saanut muutamassa kuukaudessa aikaiseksi silmien alle hirveän tummat silmänaluset.

Mistä pääsemmekin mukavasti todistamaan turhamaisuuttani: toimistotyö ei sovi minulle. Istuminen ei tee hyvää reisille, ei pakaroille eikä herranjestas vatsan seudullekaan!! Kun huomasin, että olin saanut muutaman lisäkilon istuessani töissä paikoillani, yritin ensi alkuun paniikissa juosta kiloja karkuun: lounastauolla. Kun muut menivät syömään, menin minä lenkille. Oli muuten aika ihanaa. Juosta läheiseen metsään harmaasta toimistolaatikosta nauttimaan lintujen laulusta ja metsän tuoksusta! Mutta ei se puoli tuntia oikeasti mihinkään riitä. Hartiat lysyssä palasin taas paikoilleni. Ja ihan hirveän punaisena ja hikisenä. Mistä tulikin mieleeni, että muuan ystäväni, miespuolinen työkaveri, ihmetteli kun kerroin, että yksi syistäni on näinkin turhamainen: en halua, että minulle kertyy enää yhtään kiloa, yhtään selluliittiä, yhtään hartiasärkyä siksi, että istun päivässä 8 tuntia paikallani. Tai oikeastaan parempi sana työkaverini reaktiolle olisi, että hän piti syytäni kertakaikkiaan typeränä: "No ei nyt TUOMMOISEN takia voi irtisanoutua! Että ei kestä, jos tulee vatsaa!!! Onpa hölmöä!" Hmm. Hyvä. Ymmärsin. Emme siis ainakaan hän kanssaan ole ollenkaan samalla taajuudella. Mutta mitäpä herra mahtaisi sanoa, jos työnsä takia ei saisi pitää urheiluautoaan? Naiselle (tai ainakin minulle) nyt  ulkonäkö on tärkeämpi, kuin auto. Jos hänen autonsa olisi vaarassa vaikka ruostua työpaikan vuoksi, haluaisiko hän pois työpaikasta? Harmi, kun en keksinyt vertausta silloin, kun puhuimme asiasta. Voi olla, että olisi herralla alkanut mieli muuttua.. Olen nähnyt miehen auton työpaikkamme parkkipaikalla. Ja tietenkin valokuvasta. Niinpä niin.. Minulta löytyy ihania kuvia kännykästäni omista söpöistä lapsistani. Tältä herralta autosta. Aikoinani kysyin häneltä, minkä merkkinen turvaistuin hänellä on 4-vuotiaalle lapselleen. Mies tuijotti minua oudon näköisenä. Olinpa kysynyt jotain kerrassaan hölmöä: Eihän nyt hänen upeassa autossaan mitään turvaistuimia tarvita. Sehän päihittää kaikki muut autot. Tyhmä minä.

Niin. Mutta näin vain kävi. Viimeisenä päivänä yritin olla ajattelematta koko asiaa: Omistan (ai kamala, siis omistin, minä en nyt osaa ottaa ollenkaan oikeaa aikamuotoa työpaikalleni - siis entiselle - ) maailman parhaat työkaverit, enkä ollenkaan halunut ajatella, ettenkö yhä työskentelisi ja näkisi heitä tulevaisuudessa yhtä usein, kuin tähänkin mennessä. Oli tosi hassua saada lahjoja ja käydä lähtökeskustelu esimiehen kanssa. "No höpö höpö. Eihän nämä nyt mitkään jäähyväiset ole!" ajattelin, kun minulta kysyttiin, lähdenkö hyvillä mielin. Tottakai lähden! Minulle on nyt maailma avoin! Ja sitäpaitsi tämäkin työpaikka on myös minulle avoin! Niinhän juuri kerroit! Maailma vain hymyilee! Elämä on vain niin ihanaa! Voi herranjestas. Milloinkohan tipahdan korkealta ja kovaa? Ehkä sitten tosiaan syksyllä, kun ystävät palailevat jakkupuvuissaan töihin ja minä kuuraan kotimme vessanpyttyä.

Mutta en minä huolissani ole. Oikeasti nautin tästä. Minulla on yhä messutyöni. Keskiviikkona olen jo loma-asuntomessuilla Lappeenrannassa. Nautin, kun näen ihmisiä, seison sitten sateessa tai auringonpaisteessa. Saan hymyillä, jutella, nauraa kovaa ja liikkua koko päivän!! Elokuussa vietetään sitten vähän perheen kanssa yhteistä lomaa ennen koulujen alkua. Koulut kun alkavat, otan vastuukseni viedä lapset kouluun ja tarhaan. Mies ehtii ajoissa rakastamaansa työhön, kun ei tarvitse huolehtia aamun kiireistä. Minä hoidan ne kiireet ja sitten menen kuntosalille. Sen jälkeen tulen kotiin, siivoan, teen iltapäiväruuan, haen lapset tarhasta ja koulusta (ajoissa! Meillä ei tarvitse sitten enää olla viiteen asti hoidossa!), menemme ulos leikkimään ja sitten kotiin, missä tekemäni ruoka odottaa. Ja kotona tuoksuu pulla ja mäntysaippua..

Tässä vielä viesti, minkä lähetin omalle tiimilleni töissä, viimeiseksi, kun kaikki muut olivat jo lähteneet töistä:



Jos et vielä tiedä, mikä sinusta tulee isona, niin..


Tarkoitus on, että sinulla on 
 suurenmoinen elämä!





”Tarkoitus on, että sinulla on kaikkea mitä rakastat ja toivot. On tarkoitus, että työsi on kiinnostavaa ja suoriudut kaikista tehtävistä, jotka otat suoritettavaksesi. On tarkoitus, että perhe- ja ystävyyssuhteesi tulvivat onnea. On tarkoitus, että sinulla on riittävästi rahaa elää täyttä ja ihanaa elämää. On tarkoitus, että unelmasi toteutuvat – kaikki unelmasi! Jos mielit matkustaa, sinun on tarkoitus matkustaa. Jos haluat perustaa yrityksen,  sinun on tarkoitus käynnistää liiketoimet. Jos haluat oppia tanssimaan tai purjehtimaan tai opiskella italiaa, sinun on tarkoitus tehdä niin. Jos halajat muusikoksi, tiedemieheksi, yrittäjäksi, keksijäksi, näyttelijäksi, isäksi tai äidiksi tai miksi ikinä mielitkin, sinun on tarkoitus olla juuri sitä!


Joka aamu herätessäsi voit tuntea kiihkeää innostusta, koska tiedät, että päivä tuo tullessaan roppakaupalla mahtavia asioita. On tarkoitus, että naurat ja iloitset. On tarkoitus, että tunnet olosi vahvaksi ja turvalliseksi. On tarkoitus, että olet tyytyväinen itseesi ja tiedät olevasi korvaamaton. Totta kai eteesi tulee haasteita, mutta niilläkin on tarkoitus, koska ne auttavat sinua kasvamaan. On tarkoitus, että tiedät miten selviät ongelmista ja haasteista. On tarkoitus, että olet voitokas! On tarkoitus että olet onnellinen! On tarkoitus, että sinulla on suurenmoinen elämä!


Et syntynyt kamppailemaan. Et syntynyt viettämään elämää, jossa ilon aiheita on ylen harvassa. Et syntynyt raatamaan viittä päivää viikossa, jotta voisit viikonloppuna kokea muutaman ohikiitävän onnenhetken. Et syntynyt elämään puolella teholla ja olemaan joka päivän päätteeksi lopen uupunut. Et syntynyt suremaan tai pelkäämään. Et syntynyt kärsimään. Mikä oikein on elämäsi tarkoitus? Se, että elät elämäsi täysillä ja sinulla on kaikkea mitä toivot. On tarkoitus, että elämäsi on täynnä iloa, terveyttä, toimintatarmoa, intoa ja rakkautta. Se on suurenmoista elämää!


Elämä, josta unelmoit, kaikki mitä toivot olevasi, tekeväsi tai omistavasi, on ollut aina lähempänä sinua kuin arvaatkaan sillä voima kaiken täyttymiseen piilee omassa sisimmässäsi!”


Rhonda Byrne/Voima



Ylläoleva teksti on ote kirjasta, minkä viisaat ystäväni ovat antaneet minulle lahjaksi.


Näihin ajatuksiin..


Kiitos ja nähdään!


Katja S.







1 kommentti: